Aurorenhalluusi (Hallucia Auroriensis). Pirenne-Bettencourtin
retkikunta piti tätä kasvin ja eläimen välimuotoa alunperin useampana
erillisenä olentona. Zhoudan Kalebin (2199) mukaan kyseessä ovat saman
elämänmuodon eri elämänsyklit. Vasemmalla näkyy lajin ensimmäinen
vaihe, polyyppi - liikuntakyvytön naarashalluusi, joka odottaa medusankaltaisen
uroksen hedelmöitystä. Uroshalluusit ovat lyhytikäisiä ja ne kuolevat
hedelmöityksen jälkeen. Kolmas vaihe on liikuntakykyinen saalistava
neutri. Kosmisen teratologian professorin A. S. Tarantogan mukaan
populistinen Kaleb on valinnut "naaraan" ja "uroksen" käsitteet tyystin
mielivaltaisesti.
|
Sikiösyyhyjalka (Pseudofoeta Maritimus). A. S. Tarantogan
mukaan tämä n. 30 milliä pitkä, aurorenplanktonia syövä eliö edustaa
jonkinlaista arkaaista jäännettä Auroren vesieliöiden joukossa. Mahdollisesti
sukua itiöpuraijalle. Sikiösyyhyjalat ovat hyvin myrkyllisiä, joten
vain vain kestävimmät olennot kuten lieriömeren lihokala syövät niitä
ravinnokseen.
|
Lieriömeren Lihokala. Kymmenenmetrinen lihokala syö pieniä
vesieliöitä ja siivilöi hetuloillaan ravinteita suoraan rikkaasta
Lieriömerestä. Sillä on paksu rasvakudos, jonka avulla se selviää
hyvin jopa La Glacieren tuntumassa. Huolimatta tietystä yhdennäköisyydestään
joidenkin Maan merielävien kanssa,
|
Itiöpuraija.
|
Lieriömeren Laahkasalviini (Pseudoremala Mareceidantus).
Tällä parimetriseksi kasvavalla öljypintaisella ja nelieväisellä merenelävällä
ei ole tuntoaistin ja hormonitoiminnan lisäksi kuin tehokas tutkamainen
elin, jonka avulla se suunnistaa. Ne ovat sahahaiden ja muiden
petojen riistaa. Laahkasalviini on eläimen ja kasvin välimuoto.
|
Löyhkähaahkaja. Tämä suurikokoinen (4-5 metriä) lihansyöjäkasvi
houkuttelee paikalle riistaa sietämättömällä lemullaan. Vaikka se
elääkin koko elämänsä yhteen paikkaan juurtuneena, sen suurella tarttumaelimellä
on laaja liikkumavapaus. Löyhkähaahkajat leviävät ja lisääntyvät rihmajuurakkoaan
pitkin.
|
Jurrakki. Useimpien aurorelaisten lajien tapaan amfibioeläin,
joka on vasta taannoin sopeutunut maaelämään. Kolme-neljämetriseksi
kasvilla jurrakeilla on sekä kasvien että eläinten piirteitä. Vuorovesitasangoilla
esiintyvä I. Aquatica sekä yhteyttää että hankkii ylimääräistä
energiaa syömällä matalassa vedessä viihtyviä pieniä vesirapuja,
vuoksinulikoita, isopääkohvenia ja muita pieniä merieläimiä. Jurrakit
ovat hidasliikkeisiä ja paistattelevat yleensä aurinkoisilla paikoilla.
|
Piikkisitta. Tämä hyppiäisten sukulainen on kehittänyt
suojakseen neulanterävistä piikeistä muodostuvan panssarin. Piikkisittan
piikit ovat tappavan myrkyllisiä. Korkeudeltaan ne ovat puolesta metristä
kahdeksaankymmeen senttiin. Piikkisittoja tavataan hattulatvametsissä
ja tiheässä aluskasvillisuudessa.
|
Gumbatti. Vesistöjen varsilla elävä puolitoistametrinen
amfibiosaalistaja. Sen pääasiallista ruokaa ovat jokieliöt, vesiravut
sekä saniinit. Gumbatti on lähes sokea, mutta sillä on erittäin
herkkä tunto- ja hajuaisti sekä lämpösäteilyä paikantava elin. Gumbatit
ovat yksineläjiä. Sukupuolenvaihdos liittyy niiden elämänkiertoon
jossain vaiheessa, mutta tarkemmin gumbatteja ei olla vielä päästy
seuraamaan.
|
Petokorento. Jopa metriseksi kasvava lihansyöjäsudenkorento
on helppo tunnistaa viikatemaisista ulokkeista raajojen päissä.
Ne ovat vaarallisia ja arvaamattomia hyönteisiä, jotka rakentavat
pesiään hattulatvojen hattujen alapinnoille. Häirittynä ne saattavat
hyökkäillä jopa isojen ajoneuvojen kimppuun.
|
Haaskahyppiäinen. Tämä kolmeraajaisten hyppiäisten lahkoon
kuuluva tasankojen asukki on noin 20 senttiä korkea, munimalla lisääntyvä
hyönteisenkaltainen vikkeläliikkeinen hajoittajaeläin. Niitä tavataan
laajalti sinilehtien ja raipparepsukoiden peittämiltä kukkuloilta
ja mustaruohotasangoilta.
|
Kukkaväijyjä. Saniaisniittyjen ja seittikukkaketojen
saalistaja houkuttelee hyönteisiä luokseen naamioitumalla tavalliseksi
hedelmöitystä odottavaksi kasviksi. Kukkaväijyjät ovat liikuntakykyisiä.
|
Katavalkki. Pistokkaiden kautta lisääntyvä liikuntakykyinen
puu.
|
|
|